Herännäisyys ja Luther

Lutherin mukaan sotilas voi kuulua autuaaseen säätyyn.

ajatushautaamo

Esitelmä vuodelta 2008

Luther on ollut heränneiden eli körttiläisten piirissä niin keskeinen henkilö, että hänen on luultu olleen huonosti suomea taitava, mutta uskonasioissa etevä Vöyrin kirkkoherra. Ehkä kouriintuntuvimmin hänen vaikutuksensa nykypäivän herännäisyyteen tulee esille siinä, että heränneet veisaavat vuosittaisten herättäjäjuhliensa pääseurojen aluksi hänen tunnetun virtensä Jumala ompi linnamme. Tällä virrellä on ollut tärkeä paikkansa herännäisyyden historiassa, sillä Kalajoen käräjillä 1830-luvulla sakkoihin ja viraltapanoihin luvattomien hartausseurojen pitämisestä tuomitut heränneet talonpojat ja papit veisasivat sen oikeuspaikan edessä.

Toisaalta tämä on paradoksaalista. Olihan Luther innokas ruhtinasjohtoisen feodaaliyhteiskunnan kannattaja, joka Paavalin tapaan piti orjuutta yhtenä luonnollisena inhimillisenä elämänmuotona. Todettakoon, että sinänsä maaorjuus ei oman aikansa oloissa ollut ehkä kovin paljon kurjempi kohtalo kuin asuntovelallisen asema nykyisin. Vuoden 1524 talonpoikaiskapinoiden aikana hän kirjoitti esivallan jyrkkiä voimatoimia puolustavia kirjoituksia kapinaan ryhtyneitä talonpoikia vastaan ja lausui, että näiden vaatimus maaorjuuden poistamisesta on Jumalan asettaman säätyjärjestelmän vastainen ajatus.

Kalajoen käräjillä Jumala ompi linnamme veisanneet heränneet, joita pidettiin nimenomaisesti…

View original post 3,857 more words

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s